TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2008
Yleisesti
Kokkolan Uimaseuran kilpauintiryhmillä on hyvät harjoittelu olosuhteet ja riittävästi allastilaa sekä uimahallin ja urheilutalon yhteydessä olevat kuntosalit tarjoavat hyvät kuntopiiri ja saliharjoittelu mahdollisuudet. Vuoden 2007 aikana käynnistetty Nuorten valmennuksen kehittämis-projekti pohjautuu paikallisvalmennuksen kehittämiseen ja suoriin leirityksiin ammattitaitoisen etävalmentajan opastuksella sekä urheiliakatemiatoiminta on mahdollistanut ajallisesti harjoittelun (aamuharkat). Tämä yhteistyö on mahdollistanut huippu-uintiin tähtäävän harjoittelun ja luonut erinomaiset puitteet toiminnalle.
Juhan ryhmä
Ryhmä on iältään nuori, 1990-1993 syntyneitä uimareit joilla on usean vuoden nousujohteinen harjoittelutausta. Valmennuksen ajatuksena on antaa uimarille mahdollisuus tavoitteidensa mukaiseen toimintaan. Meillä on ryhmässä uimareita jotka tähtäävät Suomen mestaruuksiin ja kansainväliseen menestykseen sekä uimareita joiden tavoittet ovat esim. tulevassa koulutuksessa ja ammatiin tähtäävissä asioissa. Kaikille on yhteistä hyvä henkisessä ryhmässä toimiminen.
Ryhmän uimarit
Pojat: Aleksi Harmaala -91 (UA), Eetu Eskeli -93, Jonas Heinola -92, Joona Saari -93, Santeri Röning -93 ja Sebastian Nuottimäki -92, Tuomas Palosaari -93 Tytöt: Elina Luomaranta -93, Elina Mäkinen -91 (UA), Laura Sneck -91 (UA), Linda Lillhonga -91 (UA), Roosa Heikkilä -94, Jonna Tattari -94
Valmennus
Valmennuksesta vastaa valmennustiimi jossa toimivat päävalmentajina Juha Ylitalo ja Jonna Alajoki, etävalmentaja Petteri Laine, apuvalmentajat Kaleva Latvala, Juha Nuottimäki, Janne Saari ja Timo Rajaniemi, UA:n keskiviikon aamusta vastaa Ilona Isoaho, perjantain aamu ja keskiviikon iltapäivä jumpasta vastaa fysioterapeutti Marjut Nyman.
Kilpailut, leirit ja vierailut
Ryhmä kilpailee, leireilee ja vierailee mielellään. Tulevana kautena on noin 14 kilpailut, pääkilpailuina SM tason kisat. Ulkomaan leiri tehdään Calellaan ja etävalmentajan vetämää leiriä suunnitellaan Kuortaneelle. Edustusuimareiden (4-5uimaria) vierailu muissa valmennuskeskuksissa on suunnitteilla, toivottavasti voimme jatkaa tutustumista Mäkelänrinteen harjoituskeskuksen sekä Mirjami ja Hanna-Marian harjoituksiin.
Juha Ylitalo puh. 050 5934381 tai juha.ylitalo@onepoint.fi
Jonna Alajoki puh. 050 3452196 jonna_alajoki@hotmail.com
Uintiterveisin Juha ja Jonna
|